1.
Suloisessa Suomessamme
oisko maata armaampaa,
kuin on kaunis Karjalamme,
laulun laaja kotimaa!
‖: Lauluna sen kosket kuohuu,
järven aallot loiskuaa,
säveleitä salot huokuu,
ikihongat humajaa. :‖
2.
Perintönä laulun juuret
meill’ on entisajoilta,
jolloin kaikki toimet suuret
laulun tehtiin mahdilla,
‖: jolloin meidän kankahilla
taitomiehet askaroi,
nuotioilla nokisilla
ongelmoita askaroi. :‖
3.
Yli Suomenniemen vielä
maine kuulu kulkevi,
kuinka Väinön kannel siellä
koko luonnon lumosi;
‖: kuinka Seppo taitoniekka
Sammon kirjokannen loi,
tahi Kaukomielen miekka
sota-innoin salamoi. :‖
4.
Ei oo meillä rikkautta
eikä maamme viljavaa,
vaan on laulun runsautta,
kylvämättä kasvavaa;
‖: sit’ ei pane Idän halla
eikä Pohjan pakkaset,
se ei sorru sortamalla,
sitä ei lyö rakehet. :‖
5.
Kyll’ on kansa Karjalankin
monet kovat kokenut,
väkivallan raaimmankin
iskut tuimat tuntenut;
‖: kestänyt on sodan pauhut,
sorrot vuosisatojen,
sodan pauhut, vainon kauhut,
kolkot vuodet katojen. :‖
6.
Mutta meiltä laulun mahti
mennyt maan ei rakohon,
säveleiden sorja tahti
viel ei vierryt pakohon.
‖: Josko murhe mieltä painaa
tahi riemu kohottaa,
laulu, soitto, meiltä aina
yhtä herkäst’ irtoaa. :‖
7.
Konsa vaino Suomeamme
kovin kourin koittelee,
silloin kurja Karjalamme
Suomen surut soittelee.
‖: Ja kun onnen päivän koitto
Suomellen taas sarastaa,
silloin riemun suuri soitto
Karjalasta kajahtaa! :‖